AnttiKupiainen Pieniä välähdyksiä ja huomioita elämän eri kohdista; töistä ja töiden ulkopuolelta, kirkosta ja kujilta, sieltä missä saattaa tapahtua.

"Ei saisi kiroilla, mutt...."

Astun täpötäyteen paikallisjunaan monen muun ihmisen kanssa. Sää on talvisen sekainen, joka laittaa usein myös pääkaupunkiseudun junaliikenteen sekaisin. Löydän istumapaikan ja havaitsen helpotusta, kiukkua ja puhinaa. Kysyn vieressäolijoilta, oliko joitain junavuoroja jäänyt väliin, kun on näin paljon porukkaa keskipäivällä.

Ja silloin alkoi avautuminen. Vieressäni istunut keski-ikäinen mies lateli kaikki mahdolliset biologiset ja teologiset termit ja toivotti samalla VR:n jälleen helvettiin. Puuskansa lopuksi hän totesi: "Ei saisi kiroilla, mutt..."

Ei saisi kiroilla. Niin, eihän se kivaa ole, mutta mistä tuo ajatus nousee ja mitä siinä on taustalla? Kiroilu on usein uutisoinnin arvoinen asia. Jos pääministeri sanoo kirosanan, se muistetaan vuosien kuluttua. Itse olen usein tilanteessa, jossa minulta -papilta- pyydetään anteeksi tahallista tai tahatonta voimasanan käyttöä. Monesti mietin, mikä anteeksipyynnön tarkoitus on.

Kiroilu kertoo usein sivistymättömyydestä ja huonosta käytöksestä, näin olen ymmärtänyt. Olen kuitenkin sitä mieltä, että kunnon kirosana on joskus ihan terapeuttistakin. Toki tilanne on otettava huomioon.

Kiroilukulttuurissa on myös eroja; jonkun mielestä paska on kirosana ja toisen mielestä taas ei. Jollain kirosana on tilkesanana muun puheen seassa, mutta se ei anna mielestäni kiroilulle kuitenkaan oikeutta. Samoin eroja voi olla myös sukupolvissa. Kiroileeko nuoriso enemmän kuin ennen? Onko se nykyisin vähemmän sopimatonta?

Keski-ikäisen miehen puuskahdus paikallisjunassa jäi mieleeni. Mitähän hän tarkoitti sanomisellaan, ettei saisi kiroilla, mutt...? Katsoin miestä vielä sivusilmällä vaivihkaa. Hän näytti juuri sennäköiseltä, jolta ärräpäät lentelevät. Näköjään lenteleekin, mutta silti hän kokee siinä jotain väärää.

Osaisitko sinä avata tätä enemmän?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Joissakin tilanteissa perkele on ainoa oikea sana. Jos jotakin painavaa putoaa varpailleni, en taatusti sano että voi vitsi. Alapääsanoja koitan vältellä, mutta joskus mielentila on sellainen, että vain vituttaa, enkä keksi parempaakaan sanaa oloani kuvaamaan. Yritän välttää kirosanojen käyttöä välimerkkeinä. Sanat tepsivät paremmin, jos niitä pyrkii käyttämään vain voimasanoina.

En ole koskaan ymmärtänyt, miksi lapsilta pitäisi kieltää kiroilu. Tunnetustihan kaikki kielletty kiinnostaa vain enemmän. Mielestäni olisi parempi opettaa, miten kirosanoja käytetään tilanteeseen sopivalla tavalla.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Papille kiroilusta sen verran, että olin kerran Puotinharjussa erään kirkkoherran kylpyhuoneremonttia tekemässä. Jouduin primeroimaan seinää sellaisella myrkyllä jota ei nykyään saisi käyttää edes kynsilakanpoistoon. Aivan hirvittävä aine, auton perusharjakin suli siihen jos jäi yöksi.

No, olin kylpyhuoneessa aivan yksin ja ovi kiinni, että asuntoon ei pääsisi höyryjä. Aine alkoi nousta päähän pienessä tilassa ja tuuletus oli täysin onnetonta vanhassa talossa. "Kuuntelin aikani". mutta sitten kirosin kerran mutta hartaasti, oli tarkoitus kirota vain hiljaa itsekseni. Kuulin kuitenkin kun suustani tuli ulos, "Perkele"!

Homma oli siltä erää lopussa ja ilmoitin isäntäväelle, että tulisin aamulla kello kahdeksan jatkamaan töitä, koska aineen piti kuivua ja kaasujen haihtua.

Seuraavana aamuna kävin tasoittamassa seinät ja poistuin toiselle työmaalle loppupäiväksi, ilmoitin taas tulevani seuraavana aamuna.

Kolmantena päivänä sain seinät päällystettyä ja olin lähdössä pois, kun kirkkoherra kutsui minut kahville. Otin kutsun vastaan, sehän oli hyvin yleistä myös Helsingissä, vaikka helsinkiläisiä pidetään umpinaisina. Se ei todellakaan pidä paikkaansa.

Kirkkohera osottautui oikein lupsakkaaksi mieheksi, jolta tuli juttua kuin turkin hihasta. Yhden asian hän kuitenkin halusi minulle eri toten kertoa. Hän kehui erästä vanhaa ystäväänsä joka oli rakennuksilla töissä, mutta vaikka oli karsiki maalari, hän ei koskaan kironnut!

Minä ymmärsin viestin ja sanoin, että pyydän anteeksi sitä ensimmäisellä kerralla sanomaani sanaa, ja kirkkkoherra tarjosi lisää pullaa ja kahvia. Olimme päässeet sopuun häntä jo kolme päivää piinanneessa asiassa, eli miten kertoisi kauniisti sen, että hänen mielestä ei ole vieraan syytä tulla kiroamaan toisen kylpyhuoneeseen.

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila

Kun en ole tsykolooki, en tiedä. Kuitenkin kiroilusta eli manailusta tulee mieleeni, että ihminen on tietyssä mielessä hengellinen olento, joka hädässään huutaa jos mitäkin herraa. Pikkulapset huutavat hädässään äitiä, isommat suurempia voimia. Jos näin ei olisi, ei varmaan olisi Jumalaakaan!

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Minä en ole koskaan huutanut jumalalle, mutta keskustelen asiallisesti lähes päivittäin.

Käyttäjän AnttiKupiainen kuva
Antti Kupiainen

Kyllä Jumalalle voi huutaakin, kun siihen on syytä. Jumala kyllä kestää pettymyksemme, raivomme, surumme ja epätoivomme. Tämä on eri asia kuin kiroileminen.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #5

Kestää varmasti, mutta ei ole ollut tarvetta.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Mielestäni kiroiluun kuuluu spontaanisuus. Ärräpää ikään kuin pääsee, kun on tarpeeksi rankkaa. Siinä mielessä tilanteen ottaminen huomioon on oikeastaan mahdotonta. Kastikkeet kaatuvat syliin äijäporukan retkiaterialla tai juhlavassa illallispöydässä - eikö sen luulisi olevan aivan yhtä kiroiluttavaa?

Toisaalta: kiroilemattakin voi elää. Eräs kollegani keskusteli vuosia sitten esimiehensä kanssa, ja viimemainittu kysyi alaiseltaan mielipidettä tietystä työntekemisen yksityiskohdasta.
- Jätänkö kirosanat pois?
- Jätä ihmeessä!
Seurasi pitkä hiljaisuus. Asia todettiin loppuunkäsitellyksi.

Sari Laitisen "tarkoituksenmukainen kiroilu" vaikuttaa hyvältä. Voimasana joka lauseessa vie äkkiä terän koko tehokeinolta. Vai... eikö kiroilua enää laajemmin pidetäkään tehokeinona? Jos näin on, on verbaali-ilmaisu köyhtynyt ainakin muutaman voimasanan verran. Voihan vee-niin-kuin-välimerkki!

Matti Motti

Juuri noin. Kirosanoja käytetään puheessa jopa välimerkkejä ja täytesanoja - niiku - runsaammin: viimeksi nuori neito Lux-näyttelyssä käytti joka kolmantena sanana v-sanaa. Teki mieleni katsoa häntä silmiin ja lausua: "voi v".

Kiroilu spontaanina voi auttaa sietämään kipua. Se harvoin käytettynä voi tehostaa sanomaa. Se voi auttaa purkamaan rajuja tunteita.

Sivistymätöntä? Kyllä. Mutta en heitä ensimmäistä kiveä.Se on tilannesidonnaista ja kaikessa meidän tulee huomioida muut ihmiset.

Käyttäjän markkulehto kuva
Markku Lehto

Suomalainen tv - ja elokuvadraama ja ns. viihde tekee osaltaan parhaansa, että jokainen suomalainen, lapset mukaan lukien, omaksuu kaikki mahdolliset kirosanat. Kun käsikirjoittaja ei saa repliikkeihin muuten sanottavaa ja sisältöä, niin laitetaan v:t , p:t, s:t ja j-l:t peräkkäin ja huudetaan sitten vielä hirveästi.

Sitten meidän tulevaisuuden toivojen pitäisi tällaisella kielipääomalla markkinoida ja myydä suomalaisia tuotteita ulkomaille. Siinä vaiheessa on jo opittu tietnkin myös kansainväliset kirosanat ja niillähän sitten on "hyvä" höystää myyntipuhetta. Varmaan se luo hyvän ja uskottavan ensivaikutelman myyntimiehestä ja tämän firmasta. Silläkö sitä kilpailukykyä luodaan ?

Miksi muuten aina vaihdan kanavaa, kun taululta alkaa näkymään suomalaista näytelmätuotantoa ?

Käyttäjän AnttiKupiainen kuva
Antti Kupiainen

Eli on siis kiroilua ja kiroilua. Eka on sellaista välimerkki-huutelua, jolla ei ole merkitystä, vaan on enimmäkseen tyhjänpäiväistä heittelyä. Toka on sitten enemmän syvemmälle menevää ja ainakin tunteiden ilmaisua ja purkamista, mutta onko sillä jokin merkitys?

Ja miksi kiroilua pidetään edelleen sopimattomana monissa yhteyksissä? Mua alkoi kiinnostamaan tämä kiroilukulttuuri enemmänkin.